Oon ollu täällä nyt yli 1.5 kuukautta ja aika on todellakin mennyt todella nopeasti. Monet on kysyny, mitä mulle kuuluu ja pysähdyin nyt miettimään sitä itsekin. Mulle siis kuuluu suurimman osan ajasta tosi hyvää. Arki alkaa jo tasoittua ja tuntua normaalilta arjelta, johon on koti-Suomessakin tottunut. Ikävä alkaa iskeä, ja sellaset turhat pikkujutut ärsyttää. Välillä toivon, että voisin vaan herätä aamulla omasta sängystä ja nähdä kaikki tutut kasvot ja tuntea kaiken tutun ja turvallisen ympärilläni. Olen aika väsynyt koko ajan ja kaikki vaikeet asiat tuntuu tuplasti vaikeemmilta, kun mitä ne olisi Suomessa. Toisaalta myös kivat asia tuntuu niin paljon kivemmilta, ku ne oikeesti on. Elämä täällä tuntuu oikeestaan vaan siltä, että eläis unessa, eikä ollenkaan omaa elämää.
Aamulla herätyskello soi ennen seitsemää, juon aamukahvin, nappaan eväsleivät mukaan, pyöräilen metrolle ja menen metrolla kouluun. Koulussa kuuntelen oppitunneilla opetusta kauheesti mitään ymmärtämättä, ja yritän kirjottaa muistiinpanoja opettajien epäselvistä käsialoista huolimatta. Koulupäivän jälkeen mulla on aika paljon erilaisia musiikkijuttuja. Käyn sellotunnilla, soitan orkesterissa ja laulan koulun kuorossa. Näiden lisäksi käyn myös mun siskon kanssa sellaisessa liikuntahommassa. Das macht spass!!! Kotona teen aika paljon läksyjä (niihin menee aika paljon aikaa, koska en yleensä edes ymmärrä tehtävänantoa, ja joudun miettimään läksyjä aina mun siskojen kanssa) Sitten täällä syödään aina illalla, kun kaikki on tullu kotiin, eli 19.30-21 välisenä aikana Abend Brot. Silloin jutellaan päivän kuulumiset, ja käydään läpi seuraavan päivän ohjelma.
Tällainen on mun tavallinen päivä täällä, eli ei ole hirveesti eroa siihen, mihin olen tottunut Suomessa. Erona on se, että puhekieli on saksa. Musta tuntuu, että arkikieli alkaa jo sujumaan, ja ymmärrän jo tosi paljon, mitä mun kaverit puhuu, ja mitä kotona keskustellaan. Välillä nauretaan hyvinkin paljon ruokapöydässä väärinymmärryksille yms. Sen sijaan koulussa en kyllä yleensä tunneilla ymmärrä yhtään mitään. Tai ainaki yleensä se pääpointti jää tajuamatta. Sanat on aivan vieraita, ja tekstiä lukiessa joudun katsomaan joka toisen sanan sanakirjasta. (sanakirja on täällä ollut mun paras kaveri)
Saksa paranee ja muut kielet katoo mun päästä. Tää masentaa mua tosi paljon (ei siis se, että saksa paranee, vaan se, että en enää osaa muita kieliä). Esimerkiksi englanti on ollu mulle aina tosi helppoa, eikä mulla oo ollu mitään ongelmia puhua sitä, mutta englannin tunnilla viittasin vastatakseni opettajan kysymykseen ja rupesin vaan änkyttämään sellaista saksansekaista enkkua. Ei oo totta! Kyllä ärsytti... Samoin suomen kanssa välillä vähän ongelmia, ei vaan millään välillä tule sanoja mieleen, ja sanajärjestys on ihan hassu. Ruotsi on myös täysin unohtunut, vaikka se oli ennen lähtöä mulle helpompaa kuin saksa. Tää tilanne on tosi hassu ja oon tullu siihen tulokseen, että tällä hetkellä en osaa puhua enää mitään kieltä kunnolla...
Kaksi viikkoa sitten sitten juhlin mun synttäreitä. Kaks suomalaista vaihtaria Inka ja Sanni olivat meillä yötä ja kavereita koulusta käymässä perjanta-iltana. Grillattiin ja juteltiin ja pidettiin aivan mahtava ilta.Tunsin itseni todella onnelliseksi. Lauantaina oltiin tyttöjen kanssa Hampurin keskustassa vähän shoppailemassa ja vietettiin aikaa Jannen kanssa, joka on siis myös suomalainen vaihtari. Illalla mun isäntäperhe halusi viedä mut ravintolaan synttäreideni kunniaksi. Ruoka oli todella hyvää, ja illemmalla satamassa oli vielä ilotulitteet risteilylaivaparaatin kunniaksi. Jotenki täydellinen ajoitus ilotulitteille! Viikonloppu oli kokonaisuudessaan aivan mahtava, ja nautin siitä aivan täysillä!
 |
| Pääsin täydentämään mun Suomi-herkkuvarastoa Hampurin merimieskirkolla, jossa on pieni suomikauppa |
 |
| vähän maisemia Hampurista viikkojen varrelta. |
Tässä on vähän mun kuulumisia! Hirveesti terkkuja sinne Suomeen!
Bis Bald,
Effi
